Blogipostauksessa vuoden 2015 alussa kerroin, kuinka elämä ilman krapulaa ja morkkista on ihanaa. Kerroin, kuinka suurin syy alkoholin käytön lopettamiseeni oli se, kuinka se alkoholi vaan yksinkertaisesti otti enemmän kuin antoi. Ajatukseni asiasta eivät sinänsä ole muuttuneet mitenkään, mutta kyllä se nyt on niin mennyt viimeisen parin vuoden aikana, että minä annan silloin tällöin rahaa baarin kassaan ja alkoholi ottaa silloin viimeisetkin serotoniinin rippeet kehostani. Ehkä juuri siksi palasin juuri nyt takaisin tänne vanhojen tekstieni pariin, että pohdin jatkuvasti sitä kuka olin ennen, kuka olen nyt.
Vuonna 2015 olin viisas kaikessa siinä, mitä tuli alkoholin käyttöön. Oikeastaan niin viisas, että ihan hävettää myöntää miten asiat ovat muuttuneet neljässä vuodessa. Hävettää oikeastaan jopa niin paljon, että ajattelin vielä ottaa itse opikseni tuosta blogikirjoituksesta. Serotoniinitasot ovat palautuneet sitten viimeisten illanistujaisten (onneksi näitä on nykyään harvoin), mutta pyörittelen silti yhä mielessäni samoja ajatuksia kuin tuon kyseisen postauksen kirjoittamisen ajankohtana. Mutta sitähän se elämä todellisuudessa on - virheitä, epätäydellisyyttä ja väistämättömiä vastoinkäymisiä. Haluaisi mennä kaikessa aina eteenpäin, mutta toisinaan kompuroi pari askelta harhapoluille.
Nyt, vuonna 2019 olen kuitenkin jotain sellaista, mistä vuonna 2015 olisin voinut vain haaveilla. Täydellisyyteen ja jopa parhaimpaan versioon itsestäni on vielä pitkä matka, mutta vuosi vuodelta olen tullut enemmän omaksi itsekseni. Kaikki ne virheet ja vastoinkäymiset, jotka olen itse tehnyt tai jotka mun polulleni on asetettu, ovat tuoneet mut lähemmäksi sitä ihmistä, joka mut alunperinkin tarkoitettiin olemaan. Lapsena rakastin piirtää, laulaa ja esiintyä, mutta parikymppisenä olin unohtanut tämän kaiken. Oikeastaan olin unohtanut kaiken niin hyvin, että lopulta viimeisestäkin piirroksesta tai laulusta oli kulunut jossain kohtaa jo vuosia. Esiintymishalukin muuttui lopulta esiintymiskammoksi ja lopulta liityin tähän joukkoon, joka pelkää julkista puhumista enemmän kuin kuolemaa.
Vielä muutama vuosi sitten yritin olla se ihminen, joka kuulostaa ja näyttää hyvältä. Halusin olla se ihminen, josta kenelläkään ei ole mitään pahaa sanottavaa. Halusin olla se ihminen, jolla on täydellinen koti ja parisuhde. Halusin niin kovasti olla se ihminen, joka suoriutuu elämästä kympin paperit taskussa, joka menestyy kaikessa mihin ryhtyy ja valloittaa maailmaa seuratessaan unelmiaan. Kaiken tämän jälkeen kuitenkin unohdin mitä ne unelmat olivat. Unohdin sen, mitä mä olin oikeasti juuri silloin niinä hetkinä, kun keskityin siihen mitä kaikkea halusin olla.
Tämä ei ole nyt valitettavasti onnellinen lopputarina tälle kaikelle itsensä etsimiselle, sillä todellisuudessa mulla ei ole mitään helvetin hajua siitä, millainen olisi täysin autenttinen versio itsestäni. Se varmaan tulee esille parhaiten juuri niinä hetkinä, kun olen yksin kotona omassa rauhassa, tai niiden yhden käden sormilla laskettavien ihmisten seurassa, jotka olen onnekseni pitänyt tai saanut osaksi elämääni tässä viime vuosien aikana. Mä olen kuitenkin pieni askel kerrallaan palannut takaisin niiden asioiden pariin, joista todella nautin. Nykyään mä piirrän ja saatan uppoutua moneksi tunniksi viilaamaan pieniä yksityiskohtia kadottaen täysin ajantajun. Oon rehellisempi itselleni siitä, millaisia asioita haluan ja arvostan parisuhteessa. En enää pahota mieltäni samalla tavalla kuin ennen, jos joku nyt ei syystä tai toisesta pidäkään musta ihmisenä. Ennen kaikkea hyväksyn sen, että oon keskeneräinen ja mokaileva ihminen. Oon tehnyt monta virhettä ja toistanutkin pari. En vieläkään osaa vastata kysymykseen ''Mikä susta tulee isona?''. Mutta hei, se on ihan fine.
Mä en todella tiedä vielä mitä kaikkea tuun tänne blogiin kirjoittelemaan ja milloin. Silti musta tuntuu, että mulla olis vielä paljonkin sanottavaa monestakin eri aiheesta. Tää on yksi niistä asioista mistä oon aina tykännyt, ja joka tuntuu juuri tässä hetkessä hyvältä. Elämää ei voi käsikirjoittaa, mutta onneks sitä voi sentään pohdiskella blogissa aina välillä!
ps. Jos pitäisi vastata kysymykseen ''Millainen sä olet ihmisenä?'' vastaisin, että sellainen joka päättää ihan sattumalta aloittaa vanhan blogin elvyttämisen juuri silloin, kun olis yks kandi kirjoitettavana :)
- Enni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi ♥!